Katujen nimistä ja Leo Mechelinistä

Elisabeth Stubbin kirja Leo Mechelinistä on erinomaisen hyvin kirjoitettu ja selkeän analyyttinen,  sivistävä opus. Vaikka kuuntelin kirjan, se ei vaikuttanut tulkintaani. Olen käyttänyt tässä muitakin lähteitä, joten pyrkimykseni on tiiviiseen yhteenvetoon. Kirjaa suositan kaikille kiinnostuneille.

En siis noudata kirjan logiikkaa vaan haluan tarkastella laajemmin autonomian aikana ruotsinkielisen yläluokan monimutkaista suhdetta ja halu irtaantua tsaarin vallan alta. Tämä vaatisi paljon laajemman kirjoitelman, mutta etenen nyt tässä niin, etten oikeastaan hahmota teemaa kuin  pintapuolisesti 1800-luvun lopun suomalaista yhteiskuntaa ja sen pohjavirtoja.

Sanottakoon se heti alkuun, että on vain yksinkertaisesti paikallaan, että yksi katu on Helsingissä  nimetty hänen mukaansa.  Valitettavasti hänet on muuten aikalailla unohdettu, mikä on hieman outoa ja melkein noloa. Jäinkin miettimään, miten kadun nimet Helsingissä nimetään.

Nimet ja politiikka

Katujen nimeämisellä on Helsingissä oma historiansa, josta nyt alkuun. Kari Palonen katsoo, että katujen nimet ja politiikan yhteyden toisiinsa ovat ilmeiset ja erityisesti ne ovat sitä suurten kaupunkien ja pääkaupunkien historiassa.

Katujen nimeämisessä tila- ja kieli- ulottuvuudella on Palosen mielestä oma merkityksensä. Kaupungin tila-avaruudessa  katu on paradigma, johon muut avoimet ja julkiset paikat - aukiot, puistot, asemat ja muu sellaiset liittyvät. Bruno Latour esimerkiksi näki Pariisin ANT-verkostona, jossa metro oli oma aktantti.latoruin koukeroinen ajattelu tähtää perinteisten yhteiskuntatieteitä vaivaavien jaottelun ylittämäiseen. Tässä kuitenkin pysytään ihan maan pinnalla ja ihan kaupunkeihin syntyneitä käytäntöjä. 

Moderneissa kaupun­geissa nimeäminen on välttämätön edellytys hallinnalle ja vallalle. Voidaankin sanoa, että katujen nimet muodostavat eräänlaisen 'kaupunkitekstin' isossa tkestuurissa, mikä kaupunki on. Nykyään uusille kaduille annetaan nimet jo en­nen kuin ne rakennetaan ja nimeäminen on kiinteä osa kaupunkisuunnittelua.

Kustaa Vaasan vuonna 1550 perustama Helsinki vaurioitui pahoin vuo­den 1808 sodassa, mutta kun siitä tehtiin vuonna 1812 pääkaupunki, sitä alettiin rakentaa uudelleen. Kaupungin uuden asemakaavan laati preussilainen Suomeen muuttanut Carl Ludwig Engel, joa asui kauniissa huvilassa ison puutarhan keskellä Bulevardin varrella.

Vuonna 1819 perustettu nimikomitea ja vuoden 1820 palontorjuntajärjestys tarkoitti, että nimistössä säilytettiin vain muu­tamia vanhoja paikallisia nimiä, jotka viittaavat kontekstiin. Sellaisia olivat kirkko, tori tai satama, mutta joskus itse katujen luonne ratkaisi. Tällaisia olivat ” Esplanaden”, ”Bulevarden” muiden muassa. 

Muuten ka­duille annettiin uudet nimet. Niiden suhteen noudatettiin johdonmu­kaisesti tuoretta ranskalaista tapaa käyttää muita kuin luontaisia tai paikallisia viitteitä. Tällä uudella järjestelmällä käynnistettiin Helsingin kaupunkitilan politisointi.

Kenraali­ kuvernööri, ministerivaltiosihteeri ja myöhemmin senaatti olivat tämän järjestyksen kulmakiviä.

Tässä kontekstissa toimi myös Leo Mechelin. Mechelinin ura pankkimiehenä, professorina, ministerinä, senaattorina ja oikeustieteilijänä on suorastaan uskomaton, niin paljon mies ehti tehdä ja saada aikaan. 

Hyvät eväät kotoa

Mechelin on kiinnostava seuraavista syistä- hän oli ruotsinkielinen, liberaali, aatelinen, laajasti sivistynyt ja  oikeusoppinut, pasifisti ja kansainvälisillä areenoilla sujuvasti liikkunut mies.

Isä oli Janakkalasta lähtöisin olevan suvun helsinkiläinen porvari, valtioneuvos, tohtori ja kadettikoulun opetuksen tarkastaja. Äiti oli Viipurin saksalaista sukua.

Mechelin kotiympäristö oli sivistyksen ja kielien kohtauspaikka ja hän puhuikin sujuvasti ruotsia, venäjää,  ja ranskaa sekä luki englantia. Sen sijaan suomen kieltä hän ei oppinut kunnolla koskaan. 

Sanottiin, että hän oli nuorena miehenä pitkä, komea, musikaalinen ja käytökseltään hienostunut sekä lahjakas kirjoittaja ja esiintyjä, mikä tarkoitti menestystä seuraelämässä. 

Lakimies ja pankkiiri

Suurin kiinnostuksen kohde  yliopistossa oli alkuun estetiikka ja kirjallisuus, mutta hän vaihtoi ne lakiopintoihin ja väitteli oikeustieteessä1873 ja sai professuurin vuonna 1874.

Opiskeluaikojen huonetoveri insinööri Fredrik Idestam halusi perustaa Tampereelle Suomen ensimmäisen puuhiomon , jonka nimeksi tuli Nokia oy. Mechelin auttoi ystäväänsä,erityisesti rahoituksen hankinnassa. Kun Idestam oli voittanut tarjouksellaan Tampereelta huutokaupassa Nokian kartanon G E Serlachiuksen nenän edestä, perustettiin uusi yhtiö Mechelinin kotona 1871.

Poikkeuksellista on se, että Mechelin ei vain tehnyt paljon, vaan oli monasti aivan olennaisessa roolissa, kun ajatusta itsenäisestä ja suvereenista Suomesta hahmoteltiin.

 Mechelin oli ennen kaikkea lainoppinut erikoisalanaan valtiosääntö ja kansainvälinen oikeus. Alunperin professori ja pankinjohtaja, jonka kyvyt veivät hänet aivan vallan ytimeen.

Yleensä Suomen historiaa kirjoitetaan fennomaanien ja suomenkielen  kautta. Toisin sanoen esiin nousevat kulttuuriset ja kieleen liittyvät kysymykset- rahvaan sivistys ja oman kulttuurin korostaminen. 

Nämä ovat tietysti tärkeitähistoriankirjoituksen kannalta, mutta yhtä olennaista oli se, miten oikeusoppineet jäsensivät Suomen tilanteen valtiosääntöoikeuteen vedoten. Tässä tarkastelussa Mechelinin rooli on aivan olennainen.

Liberaali

Nostan tässä esiin Mechelinin liberalismin, hänen autonomia-ajattelunsa ja toimintonsa sortokausina aateliston edustajana valtiopäivillä. Lopuksi sanon muutaman sanan hänestä rauhanmiehenä.

Mechelin keskeisin idea oli keskittää Suomen ja Venäjän suhteissa valta suomalaisille instituutioille, erityisesti valtiopäiville. Hän piti myös tärkeänä yksityisyritteliäisyyden suosimista ja teollisuuden kehittämistä, sillä hän uskoi niiden johtavan taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen edistykseen. 

Hän oli puhdas liberaali, taloudellisen liberalismin ja vapaakaupan kannattaja. Sen lisäksi hän ajoi uskonnonvapautta ja halusi jo vuonna 1872 kumota juutalaisten maahantulokiellon.

Mechelin oli myös ensimmäinen, joka kirjoitti valtion meno- ja tuloarvion 1877 sekä vaikutti monella tasolla Suomen markan sitomista kultakantaan. Hän myös edesauttoi obligaatiomarkkinoiden luomista Suomeen ja hän oli keskeinen henkilö, kun asevelvollisuuslakia hahmoteltiin.

 Mechelinin liberalismi tulee nähdä 1860-luvun Helsingfors Dagbladetin kautta. Hän kirjoitti, omisti ja oli sen hallituksessa  aina vuoteen 1884. Lehti ajoi liberaaleja uudistuksia ponnekkaasti, mutta lehden eetos oli elitistinen. Valtiopäiville Mechelin osallistui alkuun porvariston edustajana, myöhemmin kun hänet aateloitiin 1876, hän edusti sittemmin aatelistoa.

Valtion suvereniteetti

Väitöskirjassaan hän oli käsitellyt Ruotsin valtaneuvoston asemaa Vaasa-aikana eli aikana, jolloin Kustaa Vaasa nousi valtaan ja alkoi systemaattisesti kehittää valtakuntaa, kun tanskalaiset oli karkoitettu maasta. Hallinnon uudistamisessa olivat usein saksalaiset esikuvat. Kustaa Vaasan idea oli perustaa Helsingin kaupunki.

Kustaan kuoleman jälkeen pojat Erik ja Juhana kamppailivat vallasta, jolloin Erik menetti mielenterveytensä ja lopulta kuoli ruokamyrkytykseen. 

Vuoden 1873 toisessa väitöskirjassaan Mechelin esitti, että Suomi oli sisäisesti suvereeni valtio. Se siis kuului kulttuurisesti ja taloudellisesti länsimaihin, joten sen erityisyys oli turvattava. 

Kun fennomaanit ja ruotsinkieliset liberaalit, joihin Mechelin lukeutui, joutuivat kielen vuoksi kiistoihin, ryhtyi hän painottamaan maan peruslakia ja kielikysymys oli siirrettävä taka-alalle. 

Kiinnostavaa on, että hän näki kansakunnan poliittisena ja taloudellisena toimijana, ei kansallisena hankkeena sinänsä. Aitona liberaalina hän kannatti yksityisyritteliäisyyttä ja teollistamista. Fennomaanien eräänlaiseksi vastapainoksi ruotsinkieliset perustivat Liberaalin puolueen 1880. Aatteellisesti puolue korosti sääntelyn purkamista, oikeusjärjestyksen turvaamista, painovapautta, uskonnonvapautta ja valtiopäivien aseman parantamista. Siis aivan liberalismin oppien mukista.

Mechelin joutui kovaan kiistaan Snellmanin kanssa juuri kieltä koskevassa kiistassa. Snellmanin mielestä kieli tuli ensin ja lait sen jälkeen. Mechelin ajatteli päinvastoin.

Puolueen ohjelma oli kuitenkin vanhanaikainen, holhoava ja siinä ei kannattanut äänioikeutta eikä demokratian lisäämistä. Sosiaalisiin ongelmiin ei siinä kajottu eikä otettu niihin mitään kantaa. Puolue ei saanut juurikaan kannatusta ja se lopetettiin vuonna 1885.

Peluri ja kansainvälinen toimija

On sanottu, että Mechelin oli taitava peluri ja osasi hyödyntää suhteitaan erinomaisesti. Koko ajan oli menossa erilaisia hankkeita ja projekteja, joita hän synnytti ja loi. Teosta lukiessa tämä ei jää epäselväksi. 

Mechelin perusti ajattelunsa Suomen suvereniteetistä vuoden 1809 valtiopäiviin, jonka pohjalla oli Suomen Ruotsin-aikaiset perustuslait. Suomi oli siis hänen mukaansa tunnustettu valtioksi, jolloin syntyi myös hänen seuraajiaan sitonut valtio-oikeudellinen sopimus. 

Keisari oli Venäjällä yksinvaltias, mutta Suomea hän saattoi hallita suuriruhtinaana vain Suomen perustuslakien rajoissa ja säätyjen myötävaikutuksella. Suomi oli erillisenä valtiona ainoastaan reaali- tai personaaliunionissa Venäjän kanssa, ei osa sitä, päätteli Mechelin.

Kiinnostava kansainvälinen ulottuvuus Mechelinin toimissa oli kansainväliselle yleisölle  suunnattu julkaisutoiminta. Sen yksi hedelmä oli  L’Européen-viikkolehti, jonka lisäksi hän julkaisi laajasti kansainvälisillä areenoilla.

Vastarinta ja kieliasia

Yksi toiminta-areena Mechelinillä oli sortokauden aikana ollut vastarintajärjestö Kagaali, jossa ei hyväksytty hänen rauhanomaista linjaansa. Kun hän palasi 1904 valtiopäiville, hän oli juhlittu sankari, joka oli joutunut pakenemaan maasta. 

Kun Nikolai II suostui maaliskuussa 1905 Suurlakon mainingeissa luopumaan kenraalikuvernöörin laajoista valtaoikeuksista. Vastauksen tähän Mechelin ja perustuslailliset suostuivat siihen, että  kaikki Suomessa piileskelevät opposition edustajat palautettaisiin takaisin Venäjälle. Sama ryhmä vastusti kuitenkin yleistä äänioikeutta. Venäjän kielen käyttö senaatissa lopetettiin.

Senaatissa hänet nimettiin marraskuun manifestin jälkeen 1905 senaatin johtoon ja niin alettiin puhua Mechelinin senaatista. 

ParadoksaalisestinMechelinin senaatin tärkein saavutus oli yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden toteuttaminen. Aikaisemmin hän ei kannattanut sitä ja oli kaksikamarisen eduskunnan kannattaja.

Naisten äänioikeuden puolesta puhui vahvasti K J Ståhlberg ja piti sitä olennaisena osana äänioikeutta.

Aikoinaan liberaali Mechelin olikin Suurlakon kontekstissa konservatiivi ja kun hän liittyi RKP:n jäseniksi, hän pääsi suurimmalla äänimäärällä eduskuntaan vuoden 1910 vaaleissa. Työväenliikkeessä Mechelin oli etäinen ja aatelinen herra eikä häntä pidetty sittenkään suuressa arvossa. 

Rauhanmies

Mechelin oli aktiivinen rauhanliikkeessä, joka oli aktivoitunut 1800- luvun puolivälissä. Hän osallistui rauhankonferensseihin Tukholmassa 1910 ja Genevessä 1912. Hän oli myös hyvin perehtynyt kansainvälisen oikeuden kysymyksiin ja halusi kirjoittaa kirjan rauhan kysymyksistä. Se ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Voisikin sanoa, että elämäkerta johdatti minut ihan uusien teiden risteykseen. Ymmärrän nyt myös, että Hietaniemeen hautausmaalle haudattu Mechelin ansaitsee katunsa. 

Se, että katu on paljon muutakin kuin kunnianosoitus hautausmaalla makaavalle Mechelinille, on itsestäänselvää.